Täällä sitä ollaan! Lennot kestivät yhteensä 15h, eli ei mikään helppo reissu. Mitään ongelmia ei ollut yhdessäkään turvatarkastuksessa tai tullihaastatteluissa. Ainut että New Yorkin kentällä joutui juoksemaan, sillä jatkolento SF:oon lähti melkein heti, ja jonot jokapaikassa oli luonnollisesti pitkät.
Saavuin San Franciscoon perjantaina 10.1.14 klo 21.30 aikoihin. Onneksi pääsi melkein heti nukkumaan, olin sen verran väsynyt lennoista. Jetlag oli mahdoton, heräsin klo 4 yöllä ja uni ei tullut enää millään. Sitä kesti pari päivää mutta sitten pääsi jo rytmiin.
Ensimmäiset pari päivää meni ihmetellessä ja tajutessa että missäs sitä oikein on. Nyt tuntee jo jotenkuten kadut ja alueet, sekä osaa kulkea julkisilla. Onneksi on kännykässä hyvät sovellukset, ilman niitä olisi ihan pulassa.
Sää on ollut mitä mainioin! Aurinko paistaa ja hellettä, ei käy kateeksi Suomen pakkasia tällä hetkellä. Ensimmäisenä päivänä, lauantaina 11.1, oli kylläkin hieman huonompi sää. Vettä tihkutti ja ei ollut kauhea lämmin. Muuten ei ole mitään valittamista.
Oli tarkoitus mennä shoppailemaan viikonloppuna, en ole siis vielä ostanut täällä yhtään mitään! Tulin eilen torstaina kipeäksi: kuumetta melkein 39'c, yskä, nuha sekä kauheat lihaskivut. Nukkuminen ollut vaikeaa kun tuntuu että pää räjähtää (lääkkeistä huolimatta), yskittää ja vaikea olla mitenkään päin kun sattuu joka paikkaan. Ehkä se tästä helpottaa, ei jaksaisi olla paikallaan sisällä kun ulkona olisi niin ihana ilma ja paljon nähtävää.
 |
Mie ja Bay Bridge ensimmäisenä päivänä, jolloin sää ei ollut niin hyvä
|
 |
Bay Bridge illalla
|
 |
Palace of fine arts, ja sen ihana puistoalue
|
 |
| Golden Gaten ensikohtaaminen |
Nyt alan nukkumaan että paranisin edes joskus!